ARTTURIN TALO

Artturi Aleksanteri Leinonen (15. joulukuuta 1888 Ylihärmä – 26. helmikuuta 1963 Vaasa)

oli suomalainen opettaja, sanomalehtimies, poliitikko ja kirjailija. Varsinaiselta koulutukseltaan ja ammatiltaan hän oli kansakoulunopettaja. Leinonen kuvasi varsinkin pohjalaisten talollisten elämää. Kaikkiaan hän kirjoitti 17 romaania ja parikymmentä näytelmää. Leinosen vaikutus suomalaisen nuorison sivistykselliseen kehittymiseen kansakoululaitoksen sekä nuorisoseuratoiminnan kautta on merkittävä.

Leinonen oli Maalaisliiton kansanedustaja 1936–1939 ja 1944–1945 sekä puoluehallituksen jäsen 1931–1963. Hän seurasi Santeri Alkiota Ilkka-lehden päätoimittajana, jossa tehtävässä hän toimi 1930–1957. Leinonen kirjoitti myös pakinoita Ilkka-lehteen nimimerkillä Karhuvainion Esa. Leinosen työt toimittajana, päätoimittajana ja poliitikkona liittyivät kiinteästi yhteen. Ilkka oli silloisen Maalaisliiton pää-äänenkannattaja ja sitä kautta Leinonen käytti myös Ilkan päätoimittajana melkoista poliittista vaikutusvaltaa.

Leinoselle myönnettiin vuonna 1958 professorin arvonimi.

​

KIRJAILIJA ARTTURI LEINONEN

Artturi Leinosen ura kirjailijana alkoi vuonna 1914, hänen julkaistuaan silloin ensimmäisen näytelmänsä. Sen jälkeen ilmestyneissä lukuisissa näytelmissään ja romaaneissaan hän useimmiten palaa kotiseutunsa Etelä-Pohjanmaan kyläyhteisöön, sen uskonnollisiin, yhteiskunnallisiin ja moraalisiin ongelmiin. Uskonnolliset kysymykset ja Leinosen suosima historiallinen aihe yhdistyvät hänen romaanissaan Profeetta (ilm. 1926). Artturi Leinosen 1930-luvun alkupuolella julkaistua romaanisarjaa Hakkapeliitat (1932–1934, 3 osaa) hallitsee voimakas kansallinen ja historiallinen henki. Teosten kerronta on Leinoselle ominaisen asiallista ja teokset etenevät yksitasoisina, sekä yksityiskohtien kannalta historiallisesti mahdollisimman todenmukaisina jaksoina. Useissa teoksissaan Leinonen käsittelee varsin voimakkaasti yhteiskunnan säätyvastakohtia. Romaanissaan Lakeuksien lukko, Leinonen asettuu todella voimakkaasti talonpoikien kannalle, julistaen samalla alkiolaista isäntähenkeä. Omissa muistelmateoksissaan Maalaispojan matkaanlähtö, Vuosikymmenten valinkauhassa ja Kohtalo miestä kuljettaa (julk. 1959–1960) Leinonen kertoo mielenkiintoisella ja elävällä tyylillään elämäntaipaleensa nahkurin pojasta kansalliseksi vaikuttajaksi.

Leinosen toi kirjallisen tuotantonsa kautta tunnetuksi maaseutuväestön ja talonpoikien asemaa, elämistä sekä ennen kaikkea tuonut eteläpohjalaista kulttuuria lukijakuntansa tietoisuuteen.

Artturi Leinosen mukaan on nimetty Ilkka-lehden vuosittain myöntämä Artturi Leinosen palkinto.

​

JÄRJESTÖMIES JA POLIITIKKO ARTTURI LEINONEN

Nuoruudessaan Artturi Leinonen toimi innokkaasti erilaisissa isänmaallisissa ja kulttuurillisissa järjestöissä. Hän oli Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuraliikkeen johtavia voimia. Leinonen toimi Etelä-Pohjanmaalla jääkäriliikkeen värvärinä ja joutui siitä toiminnastaan vangituksi sekä toimitetuksi pietarilaiseen Špalernajan tutkintavankilaan, kunnes hänet ja muut ”kalterijääkärit” vapautettiin helmikuun vallankumouksen jälkeen 1917. Leinonen siirtyi muiden mukana Saksaan; myöhemmin Suomessa hän otti osaa sisällissotaan lähinnä takarintamalla.

Maalaisliitossa Artturi Leinonen oli Santeri Alkion lähimpiä tukijoita ja työtovereita. Maalaisliiton listalta hänet valittiin kansanedustajaksi vuosiksi 1936–1939 sekä 1944–1945. Presidentin valitsijamiehenä hän oli vuosina 1931, 1937, 1940, 1943

Lapuan liikkeen syntyvaiheiden ja alkuaikojen toiminnassa Leinonen oli innolla mukana, mutta asettui sitten vastustamaan liikettä sen toiminnan käännyttyä radikaalimpaan suuntaan. Lapualaismielisten järjestämän ja Lapuan liikkeen tukeman Mäntsälän kapinan aikaan 1932 Artturi Leinonen yhdessä Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntien päällikön, jääkärieversti Matti Laurilan kanssa mahdollisesti esti uuden sisällisodan puhkeamisen.[1] Laurila oli myös Lapuan liikkeen aktiivi, mutta ei suostunut päästämään suojeluskuntajoukkojaan kapinallisten tueksi. Laurila syrjäytettiin piirijohtajuudestaan ollessaan virkamatkalla Helsingissä 1. maaliskuuta 1932. Leinonen, Laurila ja muutamat muut onnistuivat vesittämään kapinallisen Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin lähettämiä käskyjä, jolloin pohjalaiset suojeluskuntalaiset eivät saaneet lähdetyksi Seinäjoen asemalta Mäntsälään. Torstaina 3. maaliskuuta Laurila palasi Leinosen tuella Helsinkiin ja otti kapinoivan suojeluskuntapiirin takaisin haltuunsa.

Leinosen toiminta kansanedustajana jäi kahteen yksittäiseen kauteen, vuodet 1936–1939 ja 1941–1945. Varsinaisella politiikan saralla hänen toimintansa eteläpohjalaisena Urho Kekkosen vahvana tukimiehenä oli ehkä merkittävämpi kuin hänen varsinainen kansanedustajauransa. Hänen toimintansa Etelä-Pohjanmaalla Kekkosen valitsemiseksi tasavallan presidentiksi oli todella merkittävää.

​

TUOTANTOA:

• Kapituliherra (näytelmä, 1914)

• Ilkan ja Poutun pojat (1918)

• Nuori Tuomaala (1919)

• Lakeuksien lukko (1920)

• Leipäpappi (1922)

• Kati (1923)

• Värväri (1925)

• Profeetta (1926, näytelmä 1937)

• Kolmanteen ja neljänteen polveen (1928)

• Maakunnan sinetti (1930)

• Hauta rajan takana (1931, salanimellä Erkki Urpiala)

• Hakkapeliitat (1932–1934)

• Keväästä kevääseen (1935)

• Yrjänän emännän synti (1937)

• Punaisen aallon ajelemana. Yrjö Kultajärven seikkailut 1917–1937 (1943, salanimellä Yrjö Kultajärvi, oli Valvontakomission kiellettyjen kirjojen listalla)

• Johannes Jussoila (1944) (kertoo vastauskonpuhdistuspappi Johannes Jussoilasta)

• Perintötalo (1946)

• Kahden joen kansa (1948)

• Imarinmaa (1952)

• Kahden lipun alla (1953)

• Maalaispojan matkaanlähtö (1959)

• Vuosikymmenten valinkauhassa (1960)

• Kohtalo miestä kuljettaa (1960)

• Päin nousevan Suomen rantaa (1962)